sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ratatouille

4 annosta

  • 1 iso munakoiso (n. 500g)
  • 2 pientä kesäkurpitsaa (n. 500g) 
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • 1 sipulia
  • 1 punasipuli
  • 4 isoa tomaattia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl silputtua lehtipersiljaa
  • mustapippuria
  • basilikanlehtiä silputtuna
  1. Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja ripottele päälle suolaa. Anna vetäytyä ainakin 30min.
  2. Viipaloi kesäkurpitsat, suikaloi paprikat, leikkaa sipulit renkaiksi sekä kalttaa tomaatit ja kuutioi ne. Hienonna valkosipulin kynnet.
  3. Pyyhi munakoisoviipaleista neste talouspaperilla.
  4. Ruskista munakoisot ja kesäkurpitsat erikseen öljyssä pienissä erissä. Nosta paistamisen jälkeen talouspaperille valumaan. Ruskista myös paprikat pehmeiksi ja nosta pois pannusta odottamaan.
  5. Lisää pannuun sipulit ja kypsennä pehmeiksi. Lisää sipulien joukkoon kuutioidut tomaatit, valkosipuli, sokeri ja persilja. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 30min. 
  6. Lisää sipulien ja tomaattien joukkoon aiemmin ruskistetut vihannekset ja anna hautua vielä n. 5-10min. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele basilikalla. Tarjoa !
Lähde Pastanjauhantaa

Liekitetyt sisäfileet viskikastikkeessa

4 annosta

  • n. 150g - 200g naudan sisäfilepihvejä / syöjä
  • voita
  • 1/2dl viskiä
  • 1 prk (200g) ranskankermaa
  • 2 tl vasikanfondia
Mausta pihvit haluamallasi tavalla (esim. suolaa, pippuria, timjamia). Paista pihvit kuumassa valurautapannussa (n. 3-4min/puoli). Lisää paistamisen lopussa n. 1/2dl viskiä pannuun ja sytytä varovasti palamaan. Nostele palavaa viskiä myös pihvien päälle. Kun liekit ovat sammuneet nosta lihat pannulta ja kääri folioon. 

Kastike
  1. Lisää pannuun ranskankerma ja anna kiehahtaa.
  2. Lisää vasikanfondi ja muutama tippa viskiä.
  3. Mausta suolalla ja lisää vielä lopuksi n. 1 rkl voita.
  4. Tarjoa heti
Tarjoa esim. ratatouillen kanssa!

Lähde mtv3.fi/makuja (tosin aika paljon ohjetta muokattu)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

BBQ-kastike 2 ja Rub kanalle/possulle

Tällä ohjeella valmistuu makea ja vaalea BBQ-kastike, joka sopii parhaiten kanalle. Ei ehkä kuitenkaan fileepihveille vaan kokonaiselle kanalle/koipinuijille(?)/rintapaloille. Toimii myös possun ulkofileen kanssa.

BBQ-kastike
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 kuppia sipulia hienoksi silpottuna
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 1 kuppi ketsuppia
  • 1/2 kuppi 7up lemonia (ei mitään lightia vaan sitä oikeata)
  • 1/4 kuppi tuoreen limen mehua
  • 1/4 kuppi fariinisokeria / ruskeata sokeria(?) (light brown sugar... ruokokidesokeria käytin itse)
  • 2 rkl kokojyvä sinappia / sinappia
Rukista oliiviöljyssä valkosipuli nopeasti ja lisää joukkoon tavallinen sipuli. Kuumenna n. 10min silloin tällöin sekoitellen. Lisää loput ainekset ja kuumenna kiehuvaksi, jonka jälkeen pienennä lämpöä ja anna hautua n. 10-15min.

Rub
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 2 tl merisuolaa
  • 1 limen kuori raastettuna
  • 1/2 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 tl mustapippuria
Pese lime ja raastakuori. Lisää loput ainekset ja sekoita. Hiero rub kanan/lihan pintaan ennen grillaamista. Sivele kanan/lihan pintaan BBQ-kastiketta grillauksen viimeisen 10-15min aikana.

Lähde Weber's Way to Grill

BBQ-kastike

Tällä ohjeella valmistuu tumma/oikea (?) BBQ-kastike. 
  • oliiviöljyä
  • 2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 1/2 tl chili-jauhetta
  • 1/2 tl juustokuminaa
  • 1,5 dl ketsuppia
  • 0,75 dl colaa (ei kevyt)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  1. Kuumenna öljy ja ruskista nopeasti (n. 30sec) sekoitellen valkosipulit, chili-jauhe ja jeera.
  2. Lisää loput aineet, sekoita ja hauduta n. 5-10min
Kastike sopii mm.
Lähde weber / pastanjauhantaa

Lihamureke grillissä

4 annosta
Valmisteluaika n. 20min
Grillausaika n. 50min - 1h
  • n. 800g nauta-sikajauhelihaa
  • 1 dl vaaleata leipää murennettuna
  • 1 sipuli raastettuna
  • 1 iso muna
  • 1 tl worcestershire kastiketta
  • 1 tl jauhettua valkosipulia
  • 1 tl rakuunaa
  • 1 tl merisuolaa
  • 1 tl mustapippuria
Kastikkeeksi esim. weberin ohjeella tehtyä BBQ-kastiketta
  1. Sekoita isossa kulhossa käsin jauhelihan joukkoon muut aineet
  2. Valmistele grilli epäsuoraa grillausta varten. Keskilämpötila / 150c
  3. Valmista kastike ja sivele murekkeen pintaan kastiketta (n. 3 tl / puoli). Jätä kastikkeesta loput jäljelle.
  4. Grillaa mureketta epäsuoralla menetelmällä kansi mahd. paljon kiinni kunnes murekkeen sisälämpötila on n. 70c.
  5. Ota mureke pois grillistä ja anna sen levätä folioon käärittynä n. 10-15min.
  6. Tarjoa pihvien kanssa jäljelle jäänyttä BBQ-kastiketta.
Lähde Weber's Way to Grill

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Jauhelihapihvit grillissä


4 pihviä
Grillausaika n. 15min
  • 700 g naudanjauhelihaa
  • 2 murskattua valkosipulinkynttä
  • 1/2 raastettua sipulia
  • 1-2dl voimakasta suolaista juustoraastetta 
  • 1 rkl worcestershire-kastiketta
  • Ketsuppia
  • Sinappia
  • Hunajaa
  • suolaa & pippuria
  • öljyä
Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Jaa taikina neljään osaan ja tee niistä pihvejä. Sivele pihvien pintaan öljyä ennen grilliin laittamista. Grillaa jauhelihapihvejä n. 6-8min / puoli. Käännä vain kerran. Kääntämisen jälkeen rouhi päälle mustapippuria & suolaa.

Tarjoa esim. salaatin, tomaatin, suolakurkun jne. kera ! Hyvää ja helppoa !

Lähde Weberin pieni grillauskirja

Grillattua porsaan ulkofileetä sekä kasviksia

n. 4 annosta
grillausaika n. 20min
  • 1kg porsaan ulkofileetä
  • 4 rosmariinin oksaa
Marinadi
  • 2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
  • 1 rkl sinappia
  • 1 rkl (vaahtera)siirappia
  • 1 rkl omenaviinietikka
  • 1/2 dl rypsiöljyä
Kasvikset
  • 2 omenaa
  • 4 kevätsipulia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 rosmariinin oksa
  • suolaa
  1. Valmista marinadi. Kuori ja hienonna inkivääri. Yhdistä loput marinadin ainekset.
  2. Valmista kasvikset. Leikkaa omenat kahdeksaan lohkoon ja kevätsipulit pitkittäin puoliksi. Leikkaa myös kesäkurpitsa lohkoiksi.
  3. Poista lihasta suurimmat kalvot. Leikkaa liha pitkittäin puoliksi ja sido paistinarulla kahdeksi kiinteäksi pötköksi. Pujota pötköihin rosmariinin oksat. Mausta suolalla.
  4. Grillaa lihaa grillissä n. 3 min välein käännellen ja valele lihaa marinadilla, kunnes lihaan on muodostunut rapea pinta.
  5. Laita kasvikset samaanaikaan grilliin. Kun kasvikset ovat saaneet vähän väriä pintaan nosta ne folion sisään ja kaada osa marinadista, rosmariinin oksa ja suolaa sekaan. Kasvikset saavat olla grillissä yhtä kauan lihan kanssa. 
  6. Anna lihan levätä hetki folioon käärittynä. 
Lähde HS.fi / ruoka

perjantai 27. toukokuuta 2011

Sitruunamarinadi kalalle

(4 lohimedaljongille a200g)
  • 1 sitruuna
  • 0,5dl oliiviöljyä
  • 1rkl hunajaa
  • 0,5tl kuivattua inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1rkl roseepippuria
  • 1tl basilikaa
  1. Pese sitruuna. 
  2. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. 
  3. Lisää loput aineet ja sekoita.
  4. Anna lohen marinoitua n. 1/2-1 tunti

Kermainen herkkusienikeitto

4 annosta
  • 1 dl kermaa
  • 1 sipuli
  • 500g tuoreita herkkusieniä
  • (2rkl vehnäjauhoja)
  • valkopippuria
  • cayennepippuria
  • suolaa
  1. Irroita sienien hatuista jalat irti. Puolita jalat ja keitä kiehuvassa vedessä (n. 1litra) 20min. 
  2. Siiviliöi liemi ja puserra liemi talteen. 
  3. Ruskista silputtu sipuli voissa, lisää viipaloidut sienihatut ja kuullota hetki kunnes sienet vetäytyvät kasaan.
  4. Laita sienet ja sipuli tehosekoittimeen ja hienonna tasaiseksi tahnaksi.
  5. Kaada tahna kattilaan(, ripottele päälle vehnäjauhot) ja lisää sienilientä "sopivasti". Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Mausta pippureilla ja suolalla.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pestomarinadi kanalle/possulle

(4 pihville)
  • 3 rkl valmista pestokastiketta
  • 1/2dl oliiviöljyä
  • 1/4dl valkoviinietikkaa
  • 4 valkosipulinkynttä
  • suolaa & pippuria
 Valmistus on helppoa. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna kanan/possun marinoitua 4h.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Sinappimarinadi kanalle / possulle

(4 pihville)
  • 1dl oliiviöljyä
  • 1dl valkoviinietikkaa
  • 4 valkosipulinkynttä pikottuna
  • 3rkl soijakastiketta
  • 2rkl maalaissinappia (siemenet mukana)
  • 1rkl sitruunamehua
  • 1rkl hunajaa
Valmistus on helppoa. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna kanan/possun marinoitua 4h.


Lähde Ruokala.net

maanantai 2. toukokuuta 2011

Täytetty munakoiso (VHH)

4 annosta
  • 2 munakoisoa 
  • suolaa
  • voita
  • 400g jauhettua lampaan lihaa / naudan jauhelihaa (mieluiten luomu)
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • (tuoretta chiliä maun mukaan)
  • kermaa
  • juustoraastetta
  1. Pese ja halkaise munakoisot. Koverra sisus lähes kokonaan pois. Säästä sisuksesta n. 1/3. Sitä käytetään täytteenä.
  2. Ripottele munakoisojen sisään suolaa ja anna suolan imeytyä n. 1h.
  3. Paloittele 1/3 sisuksesta pieneksi ja paista pannulla. Kypsennä/ruskista jokunen minuutti(?) =) ja nosta syrjään.
  4. Paista pannussa seuraavaksi lampaan liha / jauheliha. Kun liha on rukistunut lisää joukkoon ruskistettu munakoison sisus, pilkottu valkosipuli (ja chili) sekä tomaattipyree. Lopuksi kermaa ja juustoraastetta sen verran, että täytteestä tulee "sopivan löysää".
  5. Täytä munakoiso täytteellä ja laita päälle vielä juustoraastetta. 
  6. Paista uunissa 175c/200c n. 30min
  7. Tarjoa vihreän salaatin kanssa.
Lähde Hyvän olon keittokirja, Antti Heikkilä (ohjetta vähän muokattu omaan makuun)

    tiistai 12. huhtikuuta 2011

    Feta-pinaatti-pekonipasteijat

    Ohjeesta syntyy 16kpl pasteijoita
    • 8kpl lehtitaikinalevyjä
    • 1/2 pakettia pekonia (original)
    • oliiviöljyä
    • 1 sipuli
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 150g tuoretta pinaattia
    • pippuria myllystä
    • 100g Fetajuustoa
    1. Sulata levyt ja leikkaa ne puoliksi.
    2. Paista pekonit rapeiksi ja valuta/pyyhi niistä rasva pois talouspaperin päällä. 
    3. Ruskista oliiviöljyssä nopeasti hienonnettu valkosipuli ja lisää sipuli. Kuullota.
    4. Lisää myös hienonnettu pinaatti ja kuumenna hetki (kunnes pinaatti on kutistunut) ja lisää pippuria.
    5. Hienonna feta ja lisää sipuli-pinaattiseokseen.
    6. Levitä lehtitaikinaneliöille ruokalusikallinen täytettä ja lisää päälle vielä pieni pekonisuikale.
    7. Taita neliö kolmion muotoiseksi pasteijaksi.
    8. Paista 225c n. 15min
    Lähde Unelias kokki

    tiistai 8. helmikuuta 2011

    Jauhelihapihvit + kastike lihalle

    Helpot ja maukkaat pihvit
    • 400g jauhelihaa
    • 1 kananmuna
    • 1 rkl HP Sauce (sitä alkuperäistä)
    • 1 rkl ketsuppia
    • 1 rkl makeata chilikastiketta
    • 1 valkosipulinkynsi
    • 1-1,5dl (kourallinen) paahdettua sipulia
    • 1-2tl suolaa
    • pippuria
    Valmistus on hyvin simppeliä; sekoita ainekset kulhossa taikinaksi ja paista pannulla.

    Kastike
    • 2dl kermaa
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • reilu 1 rkl ketsuppia
    • reilu 1 rkl sinappia
    • reilu 1 rkl lihafondia
    1. Kuullota valkosipulia hetki pannulla oliiviöljyssä
    2. Lisää kerma ja loput aineet. 
    Lisää kastikkeen joukkoon pihvit ja anna hautua hetki. Tarjoile vaikka muusin kanssa :)

    maanantai 17. tammikuuta 2011

    Aasialainen kalakeitto

    • 1/2 kpl tuoretta chiliä 
    • 1/2 kpl limettiä 
    • 2 tl tuoretta inkivääriä 
    • 2 kpl valkosipulinkynttä 
    • 1/2 kpl purjoa 
    • 3 kpl paprikaa 
    • 300 g kuhaa (fileenä) 
    • 1/2 dl tuoretta korianteria 
    • 1 rkl rypsiöljyä 
    • 4 dl kookosmaitoa 
    • 6 dl vettä 
    • 2 kpl kalaliemikuutioita 
    • 2 rkl soijakastiketta 
    • 1/2 kpl limettiä 
    • 1 tl sokeria 
    • 1/4 tl mustapippuria 
    • 2 dl katkarapuja (180g pakaste)
    1. Poista chilistä siemenet. Hienonna chili. Pese limetti ja raasta sen kuorta.
    2. Kuori ja raasta inkivääri ja silppua valkosipulinkynnet. Leikkaa halkaistu, huuhdeltu purjo pieniksi (mahtuu suuhun ilman pilkkomista) suikaleiksi. Halkaise paprikat ja suikaloi ne (taas suuhun sopivaan kokoon). 
    3. Paloittele kalat ja silppua korianteri.
    4. Kuumenna öljy kattilassa ja paista siinä chiliä, limetin kuorta, inkivääriä ja valkosipulia hetki. 
    5. Lisää kookosmaito, vesi, kalaliemikuutiot, soijakastike, limetin mehu ja sokeri. 
    6. Anna liemen kiehua n. 5min.
    7. Lisää purjot ja paprikat ja keitä muutama minuutti. Lisää kalat sekä ripaus mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. 
    8. Lisää lopuksi katkaravut ja korianteri. Älä keitä enää vaan tarjoile heti.
    Lähde maku.fi

    Melko yrttinen lihapullapasta

    Lihapullat
    • 400 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
    • 1dl paahdettua sipulia
    • 3 valkosipulin kynttä
    • 1rkl kuivattua timjamia
    • mustapippuria
    Tomaattikastike
    • 2 sipulia pieneksi pilkottuna
    • 1 prk tomaattimurskaa (ei sitä halvinta... )
    • 1 pieni tlk tomaattipyreetä
    • 3 valkosipulinkynttä
    • 1 rkl kuivattua timjamia
    • merisuolaa
    • mustapippuria
    • 1 rkl ruokokidesokeria
    • vähän punaviiniä
    • basilikaa
    Lihapullien valmistus
    • Ota jauheliha huoneen lämpöön vähän ennen h-hetkeä
    • Yhdistä aineet ja vaivaa taikinaksi. Pyörittele pieniä pullia.
    • Paista 180 asteessa n. 15min
    Tomaattikastikkeen valmistus
    • Kuullota sipuleita oliiviöljyssä melko miedolla lämmöllä reilu 5min.
    • Lisää joukkoon murskattu valkosipuli sekä timjami. Jatka kuullotusta vielä muutama minuutti.
    • Lisää tomaattimurska, tomaattipyree ja loput mausteet. 
    • Ota lihapullat uunista ja lisää ne kastikkeeseen ja anna muhia n. 20min 
    • Lisää tuoretta basilikaa koristeeksi
    Tarjoile kastike pastan kanssa. Tarjolle myös parmesaania sekä patonkia! Ruokajuomaksi ehdottomasti punaviiniä.

    Lähde pastanjauhantaa

    sunnuntai 9. tammikuuta 2011

    Creme Brulee














    2 annosta / 4 annosta

    • 0.4dl / 0.75dl sokeria
    • 1/2 / 1 vaniljatanko
    • 2 / 3 keltuaista
    • 1dl / 2dl kuohukermaa
    • 1/2dl / 1dl maitoa
    • Vuokien voiteluun voita
    • Pinnalle tummaa ruokokidesokeria
    1. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisus sokerin ja keltuaisten joukkoon. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
    2. Kiehauta kerma ja maito, kaada kerma-maito keltuaisvaahtoon ja sekoita hyvin. Jaa seos kahteen/neljään uunin kestävään voideltuun annosvuokaan.
    3. Kypsennä vuokia vesihauteessa uunin alaosassa n. 50min
    4. Jäähdytä vanukkaita vuoissa huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa ainakin 3-4 tunnin ajan tai yön yli.
    5. Sirottele pinnalle ruokokidesokeria ja paahda pinta kaasupolttimella. (Koristele tuoreilla hedelmilä tai marjoilla.)